Karen Marie Moning: Kiss of the Highlander (2001)

 

A laird trapped between centuries. Enchanted by a powerful spell, Highland laird Drustan MacKeltar slumbered for nearly five centuries hidden deep in a cave, until an unlikely saviour awakened him. The enticing lass who dressed and spoke like no woman he´d ever known was from his distant future, where crumbled ruins were all that remained of his vanished world. Drustan knew he had to return to his own century if he was to save his people from a terrible fate. And he needed the bewitching woman by his side...

 

A woman changed forever in his arms. Gwen Cassidy had come to Scotland to shake up her humdrum life and, just maybe, meet a man. How could she have known that a tumble down a Highland ravine would send her plunging into an underground cavern - to land atop the most devastatingly seductive man she´d ever seen? Or htat once he kissed her, he wouldn´t let her go? Bound to Drustan by a passion stronger than time, Gwen is swept back to sixteenth-century Scotland, where a treacherous enemy plots against them... and where a warrior with the power to change history will defy time itself for the woman he loves...

 

Minulla on viime aikoina ollut hieman vaikeuksia keskittyä kirjoihin niiden vaatimalla tavalla. Nyt käteeni osui tämä Karen Marie Moningin Highlander-pokkari. Tykkään todella paljon hänen kirjoistaan ja hän onkin noussut yhdeksi luottokirjailijoistani. Eikä hän pettänyt tälläkään kertaa. Kirja piti otteessaan, ajatukseni eivät nyt harhailleet, vaan keskittyivät päähenkilöihin ja heidän rakkaustarinaansa. Moning koettelee taas uskottavuuden rajoja ja ainakin itselläni aikamatkailu ja rinnakkaiset todellisuudet menivät yli hilseen, mutta lukukokemukseen se ei vaikuttanut mitenkään. Minulle matematiikka, kemia ja fysiikka eivät koskaan ole olleet mitenkään ykkösjuttu, joten kunnioitan sellaisia ihmisiä, jotka ne hallitsevat. Gwenin älykkyys ja ongelmanratkaisutaidot tekivät minuun vaikutuksen. Hän oli nero, mutta ei mitenkään ärsyttävällä tavalla, ja näen hänen ja Drustanin tulevaisuuden täynnä älyllisiä keskusteluja ja pohdintoja, joista kummatkin varmasti nauttivat. Nyt ehkä paljastan liikaa, mutta minähän en koskaan lue kirjoja, joissa olisi onneton loppu... Moningilla on ainutlaatuinen taito kirjoittaa tarina, joka on samalla kevyen hauska ja syvän koskettava. Kertakaikkisen hyvä kirja, joka jättää kivasti kutkutusta sarjan seuraavaan osaan, joka muuten puuttuu kirjahyllystäni...