Elizabeth Hoyt: To Desire a Devil (2009)
After seven years in hellish captivity, Reynaud St. Aubyn busts into his ancestral home half mad with fever, demanding his due. Can this wild man truly be the last earl´s son, thought murdered by Indians?
Nothing is more intoxicating... Beatrice Corning is the niece of the present earl and a proper English miss. Yet she has a secret. No real man has ever excited her more than the handsome youth in a certain portrait. Now, suddenly, he´s here, in the flesh - and luring her into his bed.
... than surrender to a devil. Only Beatrice can see past Reynaud´s savage ways to the noble man inside. And Reynaud is drawn to this lovely lady, even as her loyalty to her uncle raises his suspicions. But can she tame a man who will stop at nothing to regain his title - even if it means sacrificing her innocence?
Kaikki Elizabeth Hoytin kirjat ovat olleet täysiä kymppejä, ja niin tämäkin. Tosin pidin enemmän viime osasta, mutta kyllä tämäkin täytti paikkansa mallikelpoisesti. Päähenkilöt olivat juuri oikeita toisilleen ja heidän välisensä kemia oli hyvin voimakasta. Minulla oli ehkä eniten ongelmia juonen poliittisen kontekstin kanssa. Se ei oikein jaksanut innostaa, vaikka sotaveteraanien eläke onkin kieltämättä tärkeä asia varsinkin 1760-luvun Englannissa. Oikeastaan koko kirjaa vaivasi tietty epätasapaino. Kaikki ovat luulleet Reynaudin kuolleen seitsemän vuotta sitten intiaanien käsissä, mutta nyt hän palaakin Englantiin vaatimaan arvonimeään, maitaan ja rahojaan. Luvassa on siis tunteikkaita jälleennäkemisiä. Jotkut näistä onnistuvat nappiin, toiset taas ovat hieman valjuja. Lakikäsittely parlamentissa menee sitten pahemman kerran yli, komiikan puolelle, vaikka sen on varmaan ollut tarkoitus olla koskettava. Tai sitten minä vain olin väärässä tunnetilassa, sekin on kai mahdollista. Samoin sivurakkaustarina kyllä alkoi lupaavasti, mutta päättyi lässähtäen, joka antaa aiheen epäillä sen tarpeellisuutta kirjan kokonaisuuden kannalta. Minulla oli ongelmia myös Beatricen kanssa, en oikein tiennyt oliko hän lintu vai kala. En vain aina päässyt hänen kanssaan samalle aaltopituudelle. Olen tähän mennessä tuonut esiin pelkkiä epäkohtia, mutta oli kirjassa myös paljon hyvää ja nautinnollista, joka nostaa kirjan tukevasti kiitettävän puolelle. Sarjojen päätösosat ovat usein varsin vaikeita kirjoittaa, kun mukaan täytyy ympätä kaikki mahdollinen, juonen langat tulee solmia yhteen ja kaikkiin kysymyksiin tulee antaa vähintään tyydyttävät vastaukset. Tässä Hoyt onnistuu loistavasti ja kaikki sarjan tapahtumat saavat selityksensä ja oman paikkansa suuremmassa kokonaisuudessa. Hoyt ei ole vielä koskaan flopannut, ja minulla on suuret odotukset hänen suhteensa.
