Pamela Clare: Breaking Point (2011)

While investigating border violence in Ciudad Juarez, Mexico, Denver journalist Natalie Benoit is caught in a bloody ambush and taken captive. Alone in the hands of ruthless killers, she will need every ounce of courage she possesses to survive.

Betrayed by another operative, Chief Deputy U.S. Marshal Zach McBride has endured a week of torture and interrogation at the hands of a bloodthirsty Mexican drug cartel. Ready to give his life if he must, he remains unbroken - until he hears the cries of an American woman.

Altought Natalie is only a voice in the darkness of their shared prison, her plight brings renewed strength to Zach´s battered body. With her help, he overpowers their captors, and they flee through the desert toward the border, the attraction between them flaring hotter than the Sonoran sun.

But past loss and tragedy leave both of them reluctant to follow their hearts, even when the passion between them reaches its breaking point. Faced with feelings that neither expected, they fight to stay ahead of the danger that hunts them as forces more powerful than they can imagine conspire to destroy them both.

Pamela Claren I-team-sarja on yksi parhaista koskaan lukemistani ja hänen kirjojaan odottaa aina vesi kielellä. Tämä uusin viides osa ilmestyi jo toukokuussa ja aloitinkin sitä tuolloin. Alku oli kuitenkin liian tummasävyinen silloiseen mielialaan ja kirja jäi hyllylle. Nyt tartuin siihen uudelleen ja se imaisi matkaansa takuuvarmasti. Claren miehet ovat miehiä ja Zach on puheissaan ja ajatuksissaan hyvinkin miehinen mies - ja tämä oli pelkästään positiivinen huomio. Kirja on taattua Pamela Clarea, mutta siinä missä pari viimeistä kirjaa ovat saaneet minut itkemään, tämä ei ollut niin loistava. Juoni tuntui jotenkin selittämättömästi hieman keinotekoiselta, aivan kuin Clare olisi oikonut pari mutkaa ja mennyt siitä, missä aita on matalin. Esimerkiksi en tajunnut, mitä Zackin isä teki tarinassa, häntä ilmankin olisi pärjätty. Mutta kyllä kirja vastaa siihen kohdistuneisiin odotuksiin täysin ja loppuratkaisu, jossa sarjan edelliset sankarit saavat kukin vuorollaan loistaa, oli aivan mahtava. Samalla se kyllä alleviivasi tämän kirjan heikkouksia, kun mieleen tulvi hyvin vahvoja muistikuvia edellisistä osista. Nyt tästä saa sen kuvan, etten pitänyt kirjasta lainkaan, mutta päinvastoin, se on yksi parhaimmista tänä syksynä lukemistani kirjoista. Toivon todella, että Clare jatkaa sarjan parissa ja jotenkin aistin kirjan sivuilta, että seuraavan osan sankarin viittaa aseteltiin valokuvaaja Joaquinin harteille. Olisi mielenkiintoista nähdä, miten hän vastaa mahdolliseen haasteeseen.