Christy Reece: Run to Me (2009)
One last chance. Driven by grief and fury, Shea Monroe, an operative for Last Chance Rescue, goes deep undercover, vowing vengeance against the man who killed her husband. Instead, she ends up a captive and the unwilling weapon of a vicious human trafficker. But then she is rescued from her den of terror and shame by her husband´s best friend, Ethan Bishop, a man Shea feels irrevocably drawn to, despite her having lost all memory of her life before she was captured.
Having saved Shea from a madman, Ethan will do anything to keep her safe, but he can´t allow the feelings he once had for her to resurface. While recovering from her ordeal and regaining her lost memory, Shea begins to fall for Ethan. But the treachery and tragedies of the past won´t leave either of them alone. And from Mexico, a monster has sent his foot soldiers to seize Shea - using a weapon beond anyone´s worst nightmare.
Christy Reece on monimutkaisten ja yllättävien juonikuvioiden mestari. Hänen henkilöhahmonsa ovat lihaa ja verta ja yleensä heillä on kiehtova, musta menneisyys. Olen hänen suuri faninsa, enkä voi jälleen käsittää, miten hänen kirjansa ovat jääneet kirjahyllyyn pölyttymään. Nyt siirsin ne lukupinoon yöpöydälle. Tässä kirjassa parasta oli ehdottomasti Ethan ja lopun maatajärisyttävä yllätys, jonka kyllä jotenkin aavistin matkan varrella. Ethanilla ja Shealla on yhteinen menneisyys, jonka vain Ethan muistaa. Hän on aina rakastanut Sheaa ja tekee mitä tahansa, että tämä parantuisi kauheista kokemuksistaan ja saisi muistinsa takaisin. Tosin se merkitsisi hänelle naisen menettämistä. Alkuasetelma on siis herkullinen ja sydäntäriistävä. Juoni puskee eteenpäin ja tarina vie mukanaan. Loppu vain jotenkin leviää käsiin. En edes tajua, mitä tapahtui. Kirjan viimeinen luku on minulle suuri mysteeri. Yhtäkkiä minulla oli ongelmia kummankin päähenkilön kanssa; en tajunnut heidän käytöstään tai järkeilyään. Samoin olisin halunnut lisää sydänsurussa kieriskelyä ja "suuren loppuratkaisun" tuntua viimeiselle parille sivulle. Nyt se lässähti kuin epäonnistunut tuulihattu. Hieman toisin kirjoitetulla lopulla olisin ollut valmis tirauttamaan parikin kyyneltä, nyt päällimmäisenä tunteena on harmitus.
